maanantai 11. tammikuuta 2016

On uusien tuulien aika

Kuten täällä on selvästi ollut nähtävissä, teen käsitöitä nykyään ajanpuutteen vuoksi aivan liian vähän, jotta niistä riittäisi säännöllisesti päivitettävää blogiin. Haluan jatkossa esitellä ne vähäisetkin ja ylipäätään kirjoittaa taas blogia, joten tein uuden sellaisen: Hetkestä taikaa. Aloituspostauksesta voit lukea lisää uuden blogin konseptista, jos sillä nyt sellaista on.

Kiitos teille kaikki matkan varrella mukana olleet Kuun lukijat, ja tervetuloa seuraani uudessa blogissani!

torstai 8. tammikuuta 2015

2015!

Uusi vuosi taas, joskohan tämä olisi edellistä enemmän käsitöiden- ja blogintäyteinen. Viime vuosi täyttyi lopulta opiskelusta, töistä ja hevosen liikuttamisesta niin täyteen, että neuloin edellisellä joululomalla aloittamani pipon valmiiksi vasta aatonaattona. Joululahjojakaan en ehtinyt tekemään kaikkia itse, mutta joitakin kuitenkin, esimerkiksi nämä:


Kangaskasseja nyt pitää tehdä joka jouluksi jollekulle. Tänä vuonna tein sellaiset kummitädilleni ja ystävälleni, molempien kassien kankaat ovat aiemmin toimineet tyynyliinoina. Tarvitsisin pari uutta kyllä itsekin.



Siskon mies toivoi taas kynsikkäitä. Ensimmäinen kuva on nätimpi, mutta toinen kuva paljastaa, että oikeasti ne ovat vihreät. Seitsemää veljestä, olisiko ollut nelosen puikot. Lankaa kului 70-80 grammaa.



Nämä olivat tämän joulun suosikkini: viinilasinmerkkaajat ystävälleni. Kämppikseni löysi idean Pinterestistä. Nämä on tehty viinipullonkorkeista (leikkautuvat paremmin, kun ovat lionneet hetken vedessä) ja värjätty ja kuvioitu musteilla. Käytin ensimmäistä kertaa Tiimarin poistomyynnistä ostamiani pitsileimasimia. Mielestäni aivan todella kivoja!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Lomaneuleita

Olihan ihana joululoma, joka päättyi maanantaina karulla paluulla arkeen: aamulla oli tentti heti yhdeksältä ja kahvinkeitinkin oli mennyt rikki. Mutta niin vain selvisin!

Puikkojakin heiluttelin etenkin joulun aikaan äitin luona aika tiuhaan. Tein pieniä töitä, jotta tämä orastava motivaatio ja inspiraatio säilyisi, kun saa paljon valmiiksi.

Näistä tuli ehkä kaikista mieluisimmat, rannustimet Seitsemän veljeksen Nostagian suosikkisävystäni:


En ollut tehnyt tuollaisia nyplyjä ennen, ja koska jouluna en jaksanut avata konetta etsiäkseni nyplyreunan ohjeen, tein nuo käsityölehdestä löytämälläni ohjeella reunan tuntumaan, ja tein siihen sitten käänteen niin, että nyplyt jäivät noin pystyyn. En tiedä, olisiko tähän ollut yksinkertaisempikin tapa? Tykkään näistä kamalasti! Lankaa meni 65 grammaa.

Tämän pipon taas annoin kaverilleni, koska en uskonut itselläni olevan sille juuri käyttöä:


Koska lomareissulla harvoin tulee pidettyä talousvaakaa mukana, en saanut tätä punnittua. Merkitään nyt kuitenkin tähänkin se 60 grammaa, tuskin menee kovin kauas. Seitsemää veljestä molemmat langat.

Ja sitten neuloin vielä yhdet lapaset valmiiksi:


Näihin lankaa (Seitsemän veljestä) kului 70 grammaa. Tein 44 silmukalla normaalin 40:n sijasta, koska tarvitsin toisten lapasten päällä pidettävät lapaset. Tuli aika passelin kokoiset siihen tarkoitukseen.

Ompelukoneetta lomailun jälkeen alkaisi olla jo aika palava halu päästä surruuttelemaan. Taidankin tänä iltana vähän ommella jotain, mutta valitettavasti jonossa on nyt sen verran korjausompelua, että tuskin vielä tällä viikolla pääsen teille mitään uutta esittelemään. Mutta ollaanhan kuulolla silti!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Psst.

Katsokaapa:


It's all about the Vintage -haasteblogissa olisi arvonnassa tällainen tammikuun namunen. Ihana!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Hyvää alkanutta vuotta!

Vuosi 2014 on pyörähtänyt käyntiin ja alkaa käsityöelämäni kannalta sikäli lupaavasti, että minulla on teille useampiakin töitä esiteltävänä! Aloitan tässä postauksessa esittelemällä loput joululahjat.

Siskon miehelle neuloin kaulaliinan. Simppeli malli, sileää neuletta ja ainaoikeat kehykset. Neuloin hänelle viime vuonna sormikkaat ainaoikeaa, joten halusin samaa pintaa myös tähän. Kokonaan kaulaliinaa ei tietenkään voi ainaoikeaksi tehdä, koska se venyisi liikaa. (Nimimerkillä "Neuloin yläasteella kaksimetrisen kaulaliinan, heitin sen pois sen ollessa lähellä neljää metriä, koska siihen kompastui jatkuvasti".)


Lankana musta Seitsemän veljestä, menekki jotain 200 gramman luokkaa. Silmukoita taisi leveydessä olla 55, pituus ehkä jotain 130 cm. (Olisi varmaan pitänyt kirjata ylös...)

Toiselle siskolle ja hänen avokilleen tein yhteiseksi lahjaksi kaksi pannulappua, joista valitettavasti on nyt tarjolla vain vähän sumea kuva:


Päällikankaat ja sisuksen silityslautakangas Helsingin keskustan Eurokankaasta, lisäksi sisällä eristeenä vielä vanhaa froteepyyhettä. Molemmat lahjansaajat tykkäävät matkustelusta, erityisesti Pariisista ja myös Venäjästä, joten kankaiden kuosit valikoituivat sitä kautta.

Sitten ompelin vielä pari kassia, kahvikuppikuvioisen isin avovaimolle ja toisen tädilleni:


Myös näiden kankaat ovat Eurokankaasta, toiseen kassiin käytin mustan lakanakankaan kaverina toisesta lahjalaukusta yli jääneen kankaan, josta tein taskun kassiin molemmille puolille.

Yhdet lapaset menivät lahjaksi myös, mutta jäivät kaikessa tohinassa kuvaamatta, vaikka olivatkin tosi kivat, kolmella eri ruskean sävyllä raidoitetut.

Viime vuodesta vielä sen verran, että taisin ensimmäistä kertaa pysyä langankulutuksen suhteen laskuissa koko vuoden. Lopputulos oli se, että vuoden 2013 päättyessä omistin 420 grammaa enemmän lankaa kuin sen alkaessa. Tänä vuonna tähtään miinusmerkkiseen tulokseen!

Tästä vuodesta taas sen verran, että iloisena voin kertoa aloittavani viimeistään maaliskuun haasteesta alkaen Askartelutaivaassa DT:läisenä, haasteenani uusi Askartelutaivaan haaste. Olen aika innoissani! Ehkäpä tämä auttaa pitämään inspiraatiota yllä!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Laukkulahjoja

(Nyt muistaessani pahoittelen näiden kuvien huonoa laatua. Kamerani on ollut rikki jo aika pitkään, enkä ole vieläkään hankkinut uutta. Tuolla puhelimellani ei ihan ykköslaatua saa.)

Ompelin eilen taas joululahjoja samalla kun seurasin sivusilmällä Linnan juhlia. Kaksi laukkua valmistui:



Kiva perusmalli. Ensimmäinen kangas on kirpparilöytö, toinen verhoilukangasta Eurokankaasta. Molemmissa on vuorina mustaa lakanakangasta ja sisällä myös vetoketjullinen tasku. Alun perin käytin mallina omaa suosikkiviikonloppukassiani, mutta lopulta se jäi malliksi vain mittojen osalta, koska innostuksenpuuskassani en muistanut muotoilla yläreunaa, vaan ompelin vain vetoketjun suoraan siihen koko matkalta kiinni.

Ylemmällä laukulla osallistuin myös Askartelutaivaan Käsityön iloa -haasteeseen, jonka aiheena oli nyt joulukuussa "Tee lahja!". Tuonne Askartelutaivaaseen kaipaisin kyllä vähän lisää vilkkautta! Siellä on tosi paljon esimerkiksi kivoja haasteita ja teemoja riittää myös muille käsityöläisille kuin vain askartelijoille. Suosittelen tutustumaan! Ja minulle saa muuten vinkata myös muista käsityöaiheisista keskustelufoorumeista ja myös haaste- ja vaihtoblogeista ja -sivuistoista, seuraisin niitä todella mielelläni, kun vain löytäisin mukavia!

perjantai 29. marraskuuta 2013

Lisää lahjoja

Neuloin elämäni toiset sukat!


Ne olivat kyllä varsinainen ikuisuusprojekti, meni varmaan ainakin parisen vuotta! Neuloin niitä vain äitin luona, koska tarvitsin apua kantapäissä, ja aina siellä käydessäni tuntui olevan joku tärkeämpi neule mukana. Nyt ne kuitenkin vihdoin pääsevät pukinkonttiin, ja seuraksi niille tein vielä lapaset, kun lankaa kerran riitti. Koko setin lankamenekki oli noin 120 g, kerä meni loppuun, vaikka välistä jäi 30 g yksi- ja kaksivärisiä pätkiä. Seitsemän veljeksen Jättiraitaa siis.

Voisi alkaa neuloa näitä sukkia enemmän. Mummon kuoleman jälkeen sovittiin, että vanhin sisko pitää suvun sukissa, minä lapasissa, ja siksi niitä ei ole tullut pahemmin tehtyä. Noloa, kun pitää aina kysyä neuvoa kantapäähän äitiltä. Ehkä opettelen kunnolla ensi vuonna?